Codefoxin komponentit: osa 6 - Clockify

Ajanseuranta on se pakollinen paha mikä aiheuttaa monille harmaita hiuksia. Osa palvelupaketeistamme on aikaperusteisia, joten näistä tulee luonnollisesti toimittaa asiakkaalle tarkka ajankäyttöraportti, mutta mitä useampi rauta on tulessa, sitä hankalampi aikaa on seurata tarkasti.Tärkeää työkalussa on itselleni se, että se on aina käytettävissä. Monet ajanseurantasovellukset toimivat selaimessa, mutta halusin toteutuksen josta on oma appinsa, joka kotiutuu näppärästi MacOS:n yläpalkkiin. Näin ajanseuranta on aina "esillä" ja tulee helpommin mieleen esimerkiksi koodatessa kuin selaimessa piilotteleva kuvake.

Järeämmässä ääripäässä taas olisi käyttää seurantasovellusta, joka kirjaa ylös aina kulloinkin auki olevat ikkunat, välilehdet, dokumentit ja sovellukset, ja auttaa myös jälkikäteen muistamaan milloin tein mitäkin. En pidä näin tarkasta seurauksesta, sillä kaikkea työtä ei välttämättä tehdä koneella. Käytän joskus iPadia ideoiden hahmottelemiseen tai saatan rustailla kynällä ja paperilla prototyyppejä, ja tähän ei sovellusseuranta vielä oikein taivu. Clockifyn voi taas jättää koneella rullaamaan laitetta vaihtaessa, ja päättää seurannan joko mobiiliappilla tai läppäriltä, sillä koko homma synkkautuu pilven kautta useisiin laitteisiin.

Hyväkään tuntiseuranta ei ole mitään ilman toimivaa raportointia, ja Clockifyyn olen löytänyt oman tapani toimia. Asiakaskohtaiset raportit löytyvät toki helposti, mutta käytän lisäksi joissain asiakkuuksissa kuukausikohtaisia projekteja, joihin on määritetty kuukauden tuntimäärä budjetiksi. Näin Clockifystä näkee yhdellä vilkaisulla paljonko tunteja on vielä jäljellä, ja asiakaskin pysyy tilanteen tasalla. Asiakkaille voi luoda oman rajatun raportin jota asiakas pääsee linkillä selaamaan reaaliajassa.

Yksi ominaisuus mikä Clockifystä vielä puuttuu on laskutettujen tuntien merkitseminen tai laskujen muodostaminen. Tällä ominaisuudella olisi sinänsä helpompi seurata mitkä tunnit on laskutettu asiakkaalta, mutta tämä ei muodostu suureksi ongelmaksi jos laskutusväli ja -tapa on säännöllinen.

Miten teillä on ratkaistu ajanseuranta?

Aleksi Kallio

Aleksi on Codefoxin perustaja ja toimitusjohtaja. Yli 17 vuoden kokemus teknologia-alasta niin työntekijänä kuin johtotehtävissä ovat tehneet hänestä mainion generalistin ja peruskalliona (pun intended) toimivan asiantuntijan. Vapaalla Aleksi nauttii perheen kanssa vietetystä ajasta, kalastamisesta ja erilaisiin uusiin teknovempeleisiin tutustumisesta.

Comments

Related posts

Search Codefoxin komponentit: osa 5 - Procountor
Codefoxin komponentit: osa 7 - Reclaim Search